Avatar (2009)

Avatar (2009)

Kuvaus

Vaihtetta Videot

MetaDivx

Mystream.to

Movshare

Videoweed

Novamov

Uskomattoman kaunista, mutta ei toki täydellistä.

Tulipahan sekin koettua – kolmen tähden tarina neljän tähden kuosissa. Titanic-ohjaaja James Cameronin Avatarista on kohistu niin paljon ennakkoon, että Tyynimerikin jää sille metelille toiseksi. Hypetys ei tunnetusti anna aina oikeaa kuvaa itse asiasta. En silti tahdo väittää, että Avatar olisi kokolailla tylsää kliseehömppää kolmannella ulottuvuudella varustettuna. Ehei, nimittäin se on loppujen lopuksi tähän astisista Yhdysvaltain terrorismin vastaista sotaa ruotivista elokuvista onnistunein. Näin siitä huolimatta, ettei Avatar edes tapahdu Maassa, eikä siinä puolella sanallakaan puhuta kyseisestä sodasta.

Avatar on pakko kokea kolmiulotteisena. Ei sillä, että kolmas ulottuvuus saisi esimerkiksi elokuvan taistelukohtaukset näyttämään oleellisesti messevämmiltä, vaan koska sen esittämä vieraan planeetan maailma on varmasti tällöin pykälän uskottavampi myös ei-tieteisfriikeille. Kun ikimetsän upeaa flooraa ja faunaa vyöryy melkein omalle iholle asti, on tähän todellisuuteen helpompi upota ja siinä elävää na'vi-kansaan sujuvampi sympatiseerata. Avatar on uskomattoman kaunis. Vaikka kaksiulotteiset mainospätkät elokuvasta ovat näyttäneet pahimmillaan jopa tökeröiltä, itse elokuvassa kaikki elävä myös näyttää oikeasti elävältä ja äänimaisema kuulostaa siltä kuin sen pitäisikin, oli sitten kysymys kiviluolasta tahi armeijan kuljetusaluksesta.

Ikävä kyllä elokuvan käsikirjoitus ei ole siitä parhaimmasta päästä. Vaikka ympäristö elää, dialogi kuulostaa toisinaan kulmikkaalta (vrt. Tähtien sota). Lisäksi elokuvan alkupuolisko kaipaisi enemmän sykettä. Hahmotasolla Cameron, joka on myös käsikirjoittanut elokuvansa, sortuu tekemään vaikkapa päähenkilön vastustajasta yksiulotteisen asehullun, joita on nähty toimintaelokuvissa maailman sivu. Yksiulotteisuus vaivaa myös muita hahmoja, jolloin mm. sellainen kyvykäs näyttelijä kuin Sigourney Weaver joutuu tohtori Augustinen roolissaan etenemään turhauttavan kaavan mukaan.

Mitä tulee sinihipiäisen na'vi-alkuasukaskansan edustajiin, ei ole yllättävää, että Cameron on haalinut heidän johtajansa esittäjäksi cherokee-intiaani Wes Studin ja tämän shamaanivaimon osaan Guyanassa syntyneen tummahipiäisen CCH Pounderin. Cameron ei kuitenkaan heittäydy Avatarissa rasistiksi muita kuin ehkä valkoisen rodun edustajia kohtaan. Hän näyttää meille miksi na'vit ovat tärkeitä, ja samalla mikä valkoisessa ihmisrodussa mättää. Ryskyen saapuvat (valkoihoiset) ihmiset ja tarjoavat na'veille mukamas auttavaa kättä saadakseen omakseen jotakin näille kuuluvaa (vrt. esim. Irakin öljyvarannot). Osapuolet ajautuvat vastakkain, kun ihmiset eivät heti saakaan haluamaansa. Taistelun tuoksinassa kaatuu unelmia, eläviä ja symboleita. Merkittävää on, että erään noista symboleista Cameron on istuttanut selvästi na'vien puolelle, mutta kooltaan ja muodoltaan se toi ainakin omaan mieleeni WTC-tornit. Dialogista taas kumuaa, että sininen metsäkansa ja teknologiaansa rakastavat ihmisrodun edustajat ovat jossakin mielessä kuin yhtä. Kummallakin on kuitenkin sääntöjä, tottumuksia ja haluja, jotka saavat toisen käymään toista vastaan.

Koko pelin keskiössä on melko tuntemattoman australialaisnäyttelijä Sam Worthingtonin esittämä sotamies Jake Sully. Alaraajoistaan halvaantunut nuorimies pääsee kuin vahingossa mukaan armeijan suureen Pandora-projektiin, kun hänen kaksoisveljensä kuolee. Jake hyppää veljensä housuihin mielellään, sillä se suo hänelle tilaisuuden päästä kirjaimellisesti taas jaloilleen. Worthington on roolissaan kaikessa mielessä kuin Mark Hamill Tähten sodan Luke Skywalkerina; hän freesi kasvo ja ilmentää rooliinsa kuuluvaa sisukkuutta ja intoa hurmaavan ahnaasti. Valtavan hienoa työtä tekee kuitenkin erityisesti Zoe Saldana, joka hurmasi uuden Star Trekin Uhurana, mutta näyttäytyy nyt sinisen Neytirin hahmossa. Olkoonkin, että Saldanan sijasta kuvissa nähdään digitaalisesti ehostettu na'vi, hänen heittäytymisensä tilanteisiin ja esimerkiksi tuskansa keskellä suurta tuhoa on koskettavaa. Ja tuo tuho on tosiaan valtaisa, kuten kaikki Pandoran lippaasta kertovan tarun muistavat tietävät.

Vaikka Avatar kärsii kliseistä ja ennalta arvattavuudesta monella osa-alueellaan jopa musiikista alkaen, se on todella kaunis paketti. Kaikki epäkohdatkin rainassa melkein puolustavat paikkaansa oikeastaan sillä, että vähänkin monimutkaisemman elokuvan kohdalla kolmiulotteisuuden suoma wow-efekti saisi peruskatsojan varmaan hukkaamaan tarinan punaisen langan. Näin pitkää elokuvaa olisi ikävä katsoa, ellei olisi tarkasti selvillä siitä, missä mennään. Pituus ei kuitenkaan puuduta, ellei nyt sitten nenänvartta 3D-lasien painaessa. Leffassa tapahtuu paljon ja hyvällä rytmillä. Täydellinen leffa Avatar ei ole, eikä sen kolmiulotteisuus varmaan enää kolmannella katsomiskerralla jaksa hämmästyttää. Mutta sittenkin Avatarissa on jotakin sellaista, joka tekee siitä vetovoimaisen.

Tagit