Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Harry Potter and the Half-Blood Prince

Kuvaus

Vaihtetta Videot

Novamov

Enemmän puhetta ja myös enemmän tilaa näyttelijäkonkareille.

Harry P. on täällä taas. Vuonna 2001 alkanut elokuvasarja lähestyy vääjäämättä päätöstään ja samalla sen tähdet varttuvat. Tai näin ainakin väitetään, sillä professori Dumbledorekin on näkevinään Harryn leuassa sänkeä. Minä en kyllä myönnä mitään semmoista nähneeni. Sen sijaan Harry Potter ja puoliverinen prinssi sisältää runsain mitoin hyvännäköistä kuvanmuokkausta sekä yllättävänkin tasokasta näyttelemistä, ottaen huomioon sen keskeisten näyttelijöiden aloittaneen käytännössä nollasta.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi jatkaa Harryn tarinaa siitä, mihin edellinen osa jäi. Jos tuosta elokuvasta ei juuri mitään muistikuvaa ole, eivätkä Potter-kirjatkaan ole käsissäsi kuluneet, voi elokuvanautintosi jäädä heikoksi. Kun aiemmissa Potter-elokuvissa on ollut vauhtia ja seikkailullisuutta, uutukainen ottaa askeleen jos toisenkin ihan eri suuntaan. Elokuvassa on toki taikoja ja jännittäviä, jopa kuolettavan karmeita hetkiä, mutta enimmäkseen tällä erää keskitytään puhumiseen.

Ihan kaikilta elokuvan nuorilta näyttelijöiltä ei luontevuutta pitkiin puherooleihin löydy, mutta pääosakolmikko Radcliffe-Watson-Grint esiintyy yhdessä kuin he olisivat oikeastikin parhaat kaverukset. Kokeneemmat nimet pääsevät vaihteeksi pätemään, kun heidän ei tarvitse huitoa molemmin käsin ja taikasauvalla joka kuvassa, johon ovat päässeet. Dumbledoren harmaaseen viittaan kääriytynyt Michael Gambon saattaa roolissaan olla erilainen kuin alkuperäisteosten professori, mutta henkilökohtaisesti nautin hänen vakaasta ja hiljaisesti älykkäästä performanssistaan. Myös Alan Rickman, jonka Severus Kalkaroksella on vihdoinkin jotakin kunnon tekemistä, esiintyy edukseen.

Potter-tarinan edetessä sen sävy muuttuu yhä tummemmaksi, eikä tässä elokuvassa niin ollen juuri huumorilla juhlita. Ja miksi juhlittaisikaan, sillä Harry Potter ja puoliverinen prinssi muuttuisi sellaisen myötä helposti mauttomaksi ilkamoinniksi rakkaan ystävän hautakummulla. Kun synkistellään, tehdään se mieluummin tyylillä, ja kun sydänsurut alkavat vaivata nuorta Potteria tai hänen lähimpiään, kyyneleet ovat tehokkaampia kuin tyhjä nauru.

Puoliverinen prinssi on jälleen yksi pitkä Harry Potter -leffa. David Yates, joka vastasi myös Harry Potter ja Feeniksin kilta -rainan (2007) ohjaamisesta, on mahduttanut tämän elokuvansa sentään kahteen ja puoleen tuntiin. Mukana on kohtauksia, kuten huispauksen pelaamista, joiden välttämättömyys koko elokuvalle ei oikein oleelliselta näytä. Toisaalta esimerkiksi ilman tällaista vauhdikkaampaa kohtausta leffan rytmi taas kärsisi. Lopputuloksessa on siis kompromissin makua. Viime kädessä Harry Potter ja puoliverinen prinssi on kuitenkin mainio paketti Harryn kanssa kasvaneille Potter-faneille. Heidän takiaan leffaan on satsattu pitkä penni, ja se näkyy.

Tagit