Kuvaus
HTML clipboard
Vaihtoedtoiset Videot
Videoweed
Mystream.to
Novamov
Movshare
Veikeät näyttelijät, nokkela dialogi ja onnistunut juoni takaavat elokuvanautinnon.
“There's no school like old school, and I'm the fucking headmaster.” Pikkurikollinen
One Two (Gerard Butler) joutuu jenginsä kera kaupungin omistaman vanhan
ajan lontoolaisgangsteri Lenny Colen (Tom Wilkinson) huiputtamaksi,
jääden tälle sievoiset summat velkaa. Lenny hieroo bisneksiä kaupunkiin
saapuneen venäläismafian kanssa, samalla pikkurikollisten keksiessä
keinon putsata venäläisten rahat omat taskuun nokkelan kirjanpitäjän
(Thandie Newton) avulla. Kun sotkuun sekaantuu vielä korvaamattoman
arvokkaan taulun kähvellys ja itsensä kuolleeksi julistanut huumeita
poltteleva rokkijäbä Johnny Quid (Toby Kebbel), on sekoilu valmis
alkamaan. Guy Ritchie on ohjaaja, jonka töihin en ihme kyllä ole
aiemmin onnistunut tutustumaan. Viimeistään nyt RocknRollan jälkeen
asiaan täytyy tehdä muutos. Ritchien sekä ohjaama, että käsikirjoittama
RocknRolla onkin erittäin mainio elokuva. Lontoolaismiljöö on oiva
tapahtumapaikka ja hahmojen välinen dialogi on erittäin kekseliästä ja
nokkelaa. Parhaimmillaan esimerkiksi Lenny Colen suustaan päästämä
kirosanoilla ryyditetty dialogi saa katsojan nauramaan ja nostamaan
hattua käsikirjoitukselle. Humoristinen ote säilyy yllä koko ajan,
vaikka ruudulla tapahtuisikin hieman ikävämpiä juttuja. Vaikka
aihepiiri oikeuttaisikin ylilyödyn väkivallan, ei tässä olla sorruttu
ylettömään mässäilyyn, joka on mielestäni hyvä ratkaisu. Kaikkea ei
aina tarvitse näyttää. Brittiaksentti kukoistaa ja näyttelijät
pistävät parastaan. Näyttelijävalinnat ovat varsin onnistuneita, ja
tuntuukin siltä, että oikeat tyypit ovat päässeet esittämään oikeita
hahmoja. Tom Wilkinsonin esittämä oldschool-pamppu on varmasti yksi
leffan muistettavimmista hahmoista, kiitos siitä lähtee Wilkinsonille.
Toiseksi lempihahmokseni nousi kuolleeksi luultu rocknrolla (leffassa
hauskasti suomennettuna rokkijäbä) Johnny Quid. Toby Kebbel tekee
hahmostaan erittäin mielenkiintoisen ja mieleenpainuvan. Samaa ei voi
sanoa Thandie Newtonin suorituksesta, joka ei ollut niin erikoinen.
Gerard Butlerin lätinää skottiaksentilla höystettynä on hupaisa
katsella, ja heppu hoitaa homman kotiin varsin rennosti. Hänen
kavereitaan esittävät Idris Elba ja Tom Hardy tekevät yhtä lailla
mainiota työtä. Sivuosissa nähdään lisäksi muun muassa Mark Strong,
Jeremy Piven, sekä Ludacris. Elokuvan juoni ei ole mitään huttua,
ja se vaatiikin katsojan jatkuvan hereillä pysymisen. Välillä itse olin
hieman metsässä tapahtumien edetessä melko nopeasti ja kun hahmoja on
vielä niin paljon. Loppuratkaisu kuitenkin on ihan yllättävä ja siinä
vaiheessa kaikki viimeistään selviää. RocknRolla on varsin
fiksu ja humoristisella otteella tehty rikoselokuva. Veikeät
näyttelijät, nokkela dialogi ja onnistunut juoni takaavat
elokuvanautinnon. Alussa myönnän hieman epäilleeni onko tämä sittenkään
kovin hyvä elokuva, mutta se paranee onneksi loppua kohti. Mukavia
pikkukikkoja on kuvauksella ja äänisuunnittelulla saatu aikaan, eikä
elokuva myöskään arastele nostaa esiin homoseksuaalista tematiikaa.
Rikoselokuvista tykkäävät tulevat varmasti pitämään tästä leffasta. Guy
Ritchie, hyvää työtä. Pistetään nimi korvan taakse. http://www.leffatykki.com/elokuva/rocknrolla
|
fuckin good movie!!!