Saw VI (2009)

Saw VI (2009)

Kuvaus

Vaihtetta Videot

Filegiga

Videoweed

Loombo

Toimiva demonstraatio siitä, mihin kidutusporno genrenä voi parhaimmilaan yltää

Saw-elokuvasarjan faneilla ei ole ollut helppoa viime vuosina. Sinänsä toimivan, mutta kliseisen ja loppuratkaisultaan suoraan sanottuna typerän ykkösosan jälkeen sarjan alamäki on ollut varsin helposti nähtävissä. Toista osaa piinasi kauttaaltaan liian kiirehditty tuotantoaikataulu, jonka tulos on jokaisella osa-alueella kehno elokuva, kolmas osa oli yritys tehdä jotakin uutta, mutta sekään ei täysin onnistunut kehnon käsikirjoituksen takia. Neljäs osa oli teknisesti heikko esitys erinomaisesta lopetuksesta huolimatta, ja viides osa kärsi siitä, että sen juonen olisi voinut typistää vartiksi edellisen osan loppuun. En itse ole Sawien ihailija, mutta olen erinäisistä syistä jokaisen katsonut ja niistä usein niiden fanien kanssa keskustellut. Olen huomannut ja kuullut, että elokuvasarjasta pitäjillä harvemmin on täysin konkreettista näyttöä sen hyvyydestä. Usein perustelut ovat olleet puolivillaisia ja täysin asiaankuulumattomia. Onneksi nyt jokainen Saw-leffojen ystävä voi huokaista helpotuksesta, sillä debatteihin on saapunut pelastaja nimeltä Saw VI, varmasti ensimmäinen temaattisesti väkevä ja ajankohtainen kidutuspornoelokuva.

Edellisen lopusta suoraan jatkuva Saw VI seuraa uuden pahiksen, etsivä Hoffmanin (Costas Mandylor) uuden elämäntyön etenemistä hänen kidnapatessaan porukkaa sadistisiin peleihin kolme elokuvaa sitten kuolleen opastajansa Jigsawin (Tobin Bell) haudantakaisella jelpillä. Ikävä kyllä edellisosista tutut poliisit ovat päässeet tämän uuden sarjamurhaajan jäljille hänen Vssä nähdyistä harhautusyrityksistään huolimatta, ja Hoffman onkin lähempänä kiinnijäämistä kuin ikinä. Tämä pakottaa hänet kiirehtimään seuraavan pelinsä kanssa, jossa Jigsawilta syöpähoidon kieltänyt terveysvakuutusyhtiö laitetaan maksamaan tekosistaan oikein urakalla. Kuten vanhoissa toimintaelokuvissa usein sanottiin, "This time it's personal".

Elokuvassa on selvästi uudistettu koko sarjaa vaivannutta yksitoikkoista rakennetta pääasiassa vahvalla käsikirjoittamisella. Saw VI ei enää tunnu elokuvalta, jossa päähenkilö vaeltelee ansakompleksissa yrittäen pelastaa oman nahkansa. Mielestäni yksi suuri ongelma tässä konseptissa on se, että päähenkilö on aina aikaisemmin ollut yksiselitteisti typerä. Tällä on kenties tavoiteltu teinikauhuelokuvien "Älä avaa sitä ovea"-tyylistä fiilistä, mutta muuten kovin vakavassa ja usein absurdiudestaan huolimatta realistisuuteen pyrkivässä elokuvassa tämä on kovin väärä tapa luoda päähenkilöitä. Kuudennessa osassa ansakompleksiin joutuu hyvinkin inhimilliseksi osoittautuva ilkeä vakuutusfirman sopimuslakkautusten pomo, joka on työkollegoidensa kanssa varmasti tuhonnut lukuisia ihmishenkiä tavoitellessaan suurimpia voittoja yhtiölleen. Jos olet seurannut viime aikoinen poliittisia tapahtumia, huomaat varmasti että elokuva käsittelee jenkkilässä käynnissä olevaa terveydenhuoltouudistusta. Tämä on vihoviimeisin asia minkä odottaisi näkevänsä kidutuspornoelokuvassa, mutta se on toteutettu yllättävän hyvin. Vaikka elokuvan näkökulma malliin, jossa ihmiset vakuuttavat itse oman terveydentilansa Suomessa käytössä olevan pakkovakuutuksen sijaan on hyvin yksioikoinen, se tuntuu myös muutamaa typeryyttä lukuunottamatta hyvin todelta.

Käsikirjoittajat Marcus Dunstan ja Patrick Melton ovat osanneet ottaa hyvin analyyttisen näkökulman tähän puhuttavaan aiheeseen, ja saivat tehtyä siitä erinomaisen teeman elokuvaansa. Teemoista puheenollen, Saw VIssa vihdoin käsitellään sitä, mitä muissa elokuvissa on yritetty käsitellä; ihmiselämän kokonaisvaltaista arvoa. Ennen Saweissa on todellakin sivuttu aihetta, ja se on aina ollut suuri osa murhaaja Jigsawin perusteluissa teoilleen. Ikävä kyllä koska kaikki tämä käsittely on joko tapahtunut dialogin sivulauseissa tai erittäin pinnan alla kytevissä asioissa jotka huomaa vasta elokuvan sata kertaa nähtyään, ei teeman käsittely ole ikinä ollut täysin tyydyttävää. Kuudennessa osassa saamme vihdoinkin konkretian ja näyttöä Jigsawin useille monologeille ja perusteluille ihmiselämän arvosta, kun ansakompleksiin joutuva hahmo joutuu tekemään eettisiä ja moraalisia valintoja sen suhteen, kuka elää ja kuka kuolee ja miksi. Aiemmissa osissa tällainen lähestymistapa ei olisi toiminut, koska Saw-sarjan ansat ja pelit perustuvat pitkälti sille, että niistä voi aina selvitä jokainen niihin joutunut. Nyt peli on erilainen, sillä Jigsawilla on henkilökohtainen motiivi pelien olemassaololle, ja niissä tapetaan hänestä täysin turhia ihmishenkilöitä, ja "tärkeät" säästyvät. Jos päähenkilö osaa siis valita oikein. Myös Jigsawin menetelmiä ihmisten "parannukselle" vihdoinkin käsitellään realistisesta näkökulmasta. Ennen tätä osaa melkein jokainen peleistä kunnolla selvinnyt on parantunut ihmeellisesti pahoista tavoistaan, mutta nyt tämä kautta elokuvasarjan paheksuntaa aiheuttanut yksimielisyys rikotaan erinomaisella sairaalakohtauksella. On toki tavallaan ratkiriemukasta, että nykyaikana teatteriyleisö tarvitsee kidutuspornoon perustuvia elokuvia käsitelläkseen poliittisia pointteja tai ikäviä ikuisuuskysymyksiä, mutta huomasin elokuvaa katsoessani että jos pystyy nostamaan Saw VIn henkisesti mielessään pois kidutuspornogenren suosta ja käsittelemään sitä omassa päässään elokuvana, joka ei kerro pelkästä väkivallasta ja hirveyksistä, siitä voi saada hyvinkin paljon irti. Se, pidätkö sinä elokuvasta on hyvin paljon kiinni siitä, miten itse pystyt sitä katsomaan. Jokainen ennakkoasenne olisi yleisestikin hyvä heittää hiiteen elokuvan maailmaan astuttaessa, mutta nyt se on erityisen tärkeää näinkin pahasti leimautuneen elokuvasarjan kanssa.

Kuten tiedämme, harva elokuva on hyvä elokuva ilman kunnollista teknistä toteutusta. Onko viimein onnistuttu kitkemään esimerkiksi neljättä osaa vaivanneet tekniset epäonnistumiset esimerkiksi leikkauksen saralla lopullisesti pois? Ei, mutta esimerkiksi usein äkkipikaiseksi yltyvä leikkaustyyli ei enää ole ärsyttävä tai epäjohdonmukainen. Olin myös suorastaan yllättynyt siitä, miten elokuvan kuvasto ja sen editointityyli toimii aivan kuten ihan oikeassa elokuvassa hirveän pelleilykauhun sijaan. Alkukohtauksen jälkeen tuntuu siltä, että kokonaisuus soljuu mukavasti eteenpäin. Tapahtumat muuttuvat elokuvan edetessä tiukempitahtisiksi ja ahdistavimmiksi sen hahmoille, ja musiikki, kuvaus ja editointi myötäilee tätä erinomaisesti. Enää rauhallisia kohtauksia, joissa esimerkiksi henkilö herää sängystä, ei pilata leikkauksilla jotka saavat kaiken näyttämään uudelta Lady Gagan videolta. Roolisuoritukset ovat ikävä kyllä varmasti koko elokuvan huonoin asia. Kolmannessa osassa kuollutta Jigsawia flashbackeissa näyttelevä Tobin Bell näyttää siltä että kupsahtaa pian itsekin, ja oikeastaan kukaan pääpahis Costas Mandyloria ja ansakompleksiin joutuvaa miestä näyttelevä Peter Outerbridgeä lukuunottamatta ei hyppää silmään kuin pahalla tavalla. Etenkin oudosti lihaksikasta Matt Damonia muistuttanut karuselliin kytketty sivuhahmo aiheutti muuten jopa tunteisiin vetoavalle kohtaukselle hallaa ylilyödyllä näyttelyllään, joka toi mieleen vanhasta Frendit-jaksosta kohtauksen jossa yhdelle hahmolle opetetaan että näyttelijä on sitä parempi mitä enemmän hän sylkee. Ikävä kyllä tämä Bourne-wannabe todisti teorian vääräksi erittäin ärsyttävällä tavalla. Pitänee silti kehua hieman Costas Mandyloria. Hän on todella etevä roolissaan, ja suorastaan imee siitä mehut pois. Mies on selvästi ymmärtänyt millainen hänen hahmonsa tulisi olla; juonitteleva, pirullinen ja primitiivinen murhaaja, joka ei täysin ole ymmärtänyt oppaansa viestiä. Hänen ansiostaan saamme myös nähdä ensimmäiset ei-peleihin liittyvät toimintakohtaukset sitten ensimmäisen Saw-elokuvan, joka on tässä vaiheessa toivottu comeback.

Kokonaisuudeltaan Saw VI on siis yllättävä, originelli, ajankohtainen ja ennen kaikkea temaattisesti eheä, väkevä kokonaisuus. Se uskaltaa vihdoin kyseenalaistaa teemoja, joita on käsitelty typerän suorasukaisesti ja yksipuolisesti kautta sarjan, ja elokuva kohoaa tämän kautta kyseisen sarjan parhaaksi osaksi.

Tagit