The Simpsons Movie

The Simpsons Movie

  • Tämänhetkinen 4.57/5
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
Arvostelu: 4.6 - 213 votes
Kommentit (35)
Valot pois
Sinun suosikit listasi on täynnä.

Kuvaus

Olen ollut Simpsonien fani jo pienestä pitäen, joten odotukseni olivat melko korkealla kun ensimmäistä kertaa menin tätä elokuvaa katsomaan. En yleensä käy elokuvateattereissa, mutta tämä oli jo semmoinen tapaus, että oli pakko. The Simpsons Movie täytti odotukseni.

Homer onnistuu eristyttämään koko Sprinfieldin suuren kuvun sisään ja pakenee tekosiaan perheineen Alaskaan. Saastunut Springfield meinataan räjäyttää maailmankartalta Russ Cargillin johdolla, joten Homer joutuu miettimään, pitääkö hän matalaa profiilia Alaskassa vai lähteekö pelastamaan kotikaupunkinsa.

Vaikka Simpsoneiden taso onkin ehkä laskenut ajan myötä hitaasti, elokuva onnistuu säilyttämään sarjasta tutun huumorin melko hyvin. Ei kuitenkaan täydellisesti, sillä onhan se vaikea keksiä yhtä tasokkaita vitsejä kokonaisen elokuvan ajaksi, kuin mitä on ollut TV-sarjassakin. Suurin osa niistä osuu hyvin kohdalleen ja aiheuttaa katsojassa suuremman reaktion kuin pelkän huvittuneen tuhahduksen. Oli myös hauska huomata, että presidentiksi oli laitettu Schwarzenegger, vaikka häntä hieman kritisoidaankin:

”I was elected to lead, not to read.”

Negatiivistakin sanottavaa kuitenkin keksii jonkin verran. Oli nimittäin ikävää, että esim. suuri suosikkini Ralph Wiggum oli jätetty aika olemattomaan osaan ja muutenkin elokuva keskittyi lähinnä vain Simpsonien perheeseen. Juonikin on vedetty vähän överiksi, mutta ei se komedian kannalta niin tärkeää ole. Tärkeintä on että saa nauraa.

Minäkään en ymmärrä, miksi The Simpsons Movie on pitänyt dubata suomeksi. Kaikki vitsit eivät nimittäin sovi kovin paljon alle 10-vuotiaiden natiaisten järjenjuoksulle, joten en suosittelisi tätä perheen pienimmille. Mutta voin suositella elokuvaa huoletta kaikille Simpsoneiden ja hyvän huumorin ystäville, vaikkei se samalle tasolle TV-sarjan kanssa ylläkään.

Parempaa animaatioelokuvaa saa hakea ja pitkään!

Tagit



Kommentit

  1. ttiaaa
    1 Viikko, 3 Päivää

    pätkäsee 0:05 ja sit ei voi kattoo (:
  2. IidaBee
    2 Viikkoa, 4 Päivää

    Mahtava. Simpsonien suurena fanina rakastan tätä elokuvaa, vaikka sarjan tasolle se ei ylläkkään.
  3. omghml
    2 Viikkoa, 6 Päivää

    täyttä ***a nigt6 se on netist kii mu isä pikkase repes ku näkis sun viesti ootko pikkase tyhmä
  4. omghml
    2 Viikkoa, 6 Päivää

    NiGT6
    4 Viikkoa
    Se pätkiminen on koneesta kiinni, EI netin nopeudesta... itelläni ei pätki ollenkan vaikka ei oo ku 2Mb netti, mutta 2000€ ite kasattu kone jossa tehoo riittää.
  5. Taruuuu
    3 Viikkoa, 1 Päivä

    Että tykkään tästä kerta kerralla vaan enemmän ja enemmän! : DD
  6. misu
    3 Viikkoa, 1 Päivä

    pätki hiukan. Muuten aika hyvä
  7. kulihemmo
    1 Kuukausi

    aika hyvä mitä on :D
  8. outtsa
    1 Kuukausi

    kiva ku en voi laittaa isoks =( nii noi kaikki mainokset tulee siihe =(
  9. Leffahullu
    1 Kuukausi, 1 Viikko

    PARAS :)
  10. natzi
    1 Kuukausi, 2 Viikkoa

    NiGT6 se pätkiminen riippuu siitäkin et monta tyyppii kattoo samalla tätä ohjelmaa


Kirjaudu sisään tai rekisteröidyvoidaksesi kommentoida.
Video: The Simpsons Movie
Videon otsikko: The Simpsons Movie
Kategoria: Animaatiot
Vierailut: 27931
Lisännyt: elynki





SocialTwist Tell-a-Friend